|
emmakimilainen.fi
» emma
15 VUODEN KISAKOKEMUS
Emma Kimiläinen aloitti uransa ratin takana jo kolmevuotiaana kartingissa. Hänen ensimmäinen kisastarttinsa oli vuorossa viisivuotiaana. Suoritukset ovat parantuneet iän myötä kokemuksen karttuessa.
Vuosina 2003 ja 2004 Kimiläinen kilpaili kansainvälisessä ICA-junior -luokassa. Hän ajoi mm. Italian avoimessa mestaruussarjassa ja Euroopan mestaruuskilpailuissa Belgiassa ja Portugalissa.
Kaudella 2005 Kimiläinen siirtyi ajamaan isommilla autoilla Formula Ford -luokassa saavutuksinaan mm. SM-sarjan hopeaa ja NEZ-sarjan (Pohjois-Euroopan mestaruussarja) viides sija. Kauden päätteeksi hänet nimettiin Formula Ford –luokan tulokkaaksi. AKK valitsi Kimiläisen Vuoden naisautourheilijaksi (AKK:n Lady Racing Malja) ja Etelä-Suomen alueen vuoden autourheilijaksi. Autoliitto puolestaan palkitsi nuoren lupauksen Vuoden autourheilija -tittelillä.
Vuonna 2006 toisella kaudellaan Formula Ford –luokassa Kimiläinen asetti riman korkealle. Tavoitteena oli voittaa sekä SM- että NEZ-sarjat. Tuloksena oli kummassakin hopeaa NEZ-mestaruuden jäätyä vain yhden pisteen päähän. Pettymyksen palkitsi Ford Maljan voitto kummankin sarjan yhdistetyillä pisteillä.
Kausi 2007 Pohjoismaisessa Formula Radical –luokassa sujui kauden puoliväliin saakka Kimiläisen komennossa, mutta tekniset ongelmat ja erikoinen pistelaskujärjestelmä tuhosivat lopulta mestaruushaaveet. Loppupisteissä hän oli lopulta kolmas. Näyttö vauhdista oli kuitenkin annettu ja Audi kutsui Kimiläisen kauden lopussa DTM-testiin, missä hän vakuutti osaamisellaan.
Vuosi 2008 sujui kokemusten kartuttamisella pääosin Saksassa ajetussa ADAC Formel Masters -luokassa, missä hän lukuisten vastoinkäymisten ja keskeytysten savyttämän kauden jälkeen sijoittui kymmenenneksi.
Kaudella 2009 Emma Kimiläinen astui askelen lähemmäksi kohti päätavoitettaan ajaa kilpa-autoilun kuninkuusluokassa Formula ykkösissä. Seitsemän kisaviikonloppua ja 20 osakilpailua sisältänyt kausi Englannissa ajetussa Formula Palmer Audi (FPA) -sarjassa päättyi hienosti yhteispisteissä viidenteen sijaan 30 kuljettajan joukossa.
Kimiläisen seuraavana välitavoitteena on päästä kaudella 2010 ajamaan johonkin seuraavista sarjoista: Formula 3, Formula 2, GP3 tai GP2.
Copyright, ulkoasu ja rakennesuunnittelu: Gorm / EMG Oy //
Tekninen toteutus:
|
|